Digimarkkinointi on kansainvälisen viennin kulmakivi

Perinteikkään suomalaisen teollisen toimijan menestys Pohjois-Amerikassa vaatii paitsi paikallisia kumppaneita, myös vahvan markkinointikumppanin kotimaan kamaralla. Hakki Pilkkeen menestys Pohjois-Amerikassa perustuu sitkeään ruohonjuuritason työhön ja kokonaisvaltaiseen digitaaliseen markkinointiin, jonka parissa Hakki Pilke tiimi on tehnyt ahkerasti töitä kuluneen vuoden. 

Jos pyrit saamaan tuotteellesi jalansijaa Pohjois-Amerikassa, varaudu tekemään sinnikkäästi jalkatyötä, unohda nöyryys, kohdista katseesi tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen ja etsi kumppaneita, jotka todella ymmärtävät paikallisia markkinoita.

Siinä ovat tärkeimmät opit, jotka Hakki Pilkkeen vientijohtaja Jori Mylläri on saanut lähdettyään viemään suomalaisia klapikoneita yli Atlantin.

Hakki Pilkkeen menestys Pohjois-Amerikassa perustuu sitkeään ruohonjuuritason työhön ja kokonaisvaltaiseen digitaaliseen markkinointiin, jota yritys ryhtyi tekemään käytännössä nollasta.

Crasmanilla on ollut ilo olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Hakki Pilkkeen markkinoinnin automaatiota ja inbound-markkinoinnin laajaa kokonaiskuvaa graafisesta tuotannosta sisältöihin ja strategiatyöstä HubSpotin käyttöönottoon.

“Digimarkkinointimme lähti käyntiin havainnosta, että asiakkaamme etsivät jatkuvasti enemmän tietoa netistä, mutta tiedon tarjonta ei vastaa kysyntään. Maahantuojissamme ja jakelijoissamme on muutamia digikanavien edelläkävijöitä, mutta suurimmaksi osaksi he ovat perinteisiä perheyrityksiä, joille markkinointi ei ole ominta alaa. Ottamalla digilangat omiin käsiimme pystymme paremmin auttamaan paikallisia toimijoita ja viestimään brändiämme yhtenäisesti”, Mylläri avaa.

Perusta kuntoon

Vielä taannoin Hakki Pilkkeen markkinointi oli pääasiassa paikallislehtinäkyvyyttä ja jälleenmyyjien omaa kampanjointia, johon valmistajalla itsellään ei juuri ollut sananvaltaa saati luotettavaa tietoa sen tehokkuudesta. Markkinoinnin ROI:ta (Return on Investment, tuottoaste) oli hankala mitata ja budjetointi näin arpapeliä. Digimarkkinoinnin suurimpia etuja onkin sen tavoittavuuden ja tehokkuuden tarkka mitattavuus. Hakki Pilke toteuttaa ja seuraa markkinointiaan käyttäen HubSpotia.

“Digimarkkinoinnin aloittamisessa on tärkeää varmistaa, että perusta eli esimerkiksi nettisivut ja brändimääritelmä ovat kunnossa. Tähän on hyvä varata aikaa, sillä myyntimateriaalien ja tuotetietojen pitää olla ensiluokkaisia ja ajantasaisia. Digimarkkinointiin ryhtyminen olikin Hakki Pilkkeelle samalla kokonaisvaltainen markkinoinnin modernisointi”, Hakki Pilkkeen markkinointivastaava Pauliina Leppänen kertoo.

Hakki Pilkkeen markkinointi syntyy nyt yhteistyössä paikallisten maahantuojien ja jakelijoiden kanssa. Kentältä saatu palaute auttaa muokkaamaan markkinoinnin viestejä paikalliseen makuun sopivaksi ja vastaavasti Hakki Pilke tarjoaa aiempaa laajemmin erilaisia työkaluja paikallismarkkinoinnin tueksi. 

“Jatkuva dialogi markkinoinnin toimivuudesta synnyttää onnistuneita kampanjoita, joita pystymme sitten monistamaan eri asiakasryhmille”, Leppänen kertoo.

Lue alkuperäinen artikkeli kokonaisuudessaan Crasmanin sivuilta.