Klapikoneita lähes 40 maahan

Maailman myydyimmät klapikoneet kautta aikojen ovat Hakki Pilke 1X37 ja 2X. On mielenkiintoista huomata, että näistä kahdesta puhutaan edelleen ympäri maailman, sanoo Maaselän Koneen toimitusjohtaja Anssi Westerlund.

Sana “edelleen” Anssi Westerlundin repliikissä viittaa siihen, että 1X37 ja 2X tulivat markkinoille yli kaksikymmentä vuotta sitten. Maaselän Kone Oy oli tehnyt ennen Hakki Pilkkeitä laitteita rehunkäsittelyyn ja esimerkiksi hydraulisylintereitä mittatilaustyönä. Varmolift-rehukoneita löytyy tuotepaletista edelleen. Nykyään niiden merkitys yritykselle on pieni.

– 1X37 ja 2X tulivat markkinoille hyvään aikaan. Klapilämmitys teki uutta tuloaan, kun öljyn ja sähkön hinta lähtivät nousuun. 90-luvulla alkoi myös klapien tunnelmakäyttö, myyntipäällikkö Veijo Kontro taustoittaa.

Yli 1 200 klapikonetta vuodessa valmistava Hakki Pilke on ­Westerlundin ja Kontron mukaan klapi­koneiden markkina­johtaja maailmassa. Kotimaa edustaakin 12 miljoonan liikevaihdosta enää pariakymmentä prosenttia, sillä koneita viedään 36 maahan. Tärkeimmät vientikohteet ovat Keski-­Eurooppa, Iso-Britannia, Ruotsi, Norja, Pohjois-­Amerikka, Australia ja Uusi-Seelanti.

Työntekijöitä yrityksessä on seitsemisenkymmentä.

Liiankin hyviä koneita

Yksi syy kahden ensimmäisen ­koneen valtavalle tunnettuudelle on niiden ­kestävyys.

– Koneemme kestävät liiankin hyvin, Westerlund vitsailee ja jatkaa, että kestävän maineessa olevat ­klapikoneet ovat ­kysyttyjä käytettyinä.

– Konekauppiaat ottavat niitä myös mielellään vaihtokoneina.

Laatu on tietenkin tietoinen valinta valmistajalta, mutta takana on Suomesta katsoen myös käytännön sanelemaa pakkoa. Koneet suunnitellaan kestämään vientimaissa käytettävien kovapuulajien pilkkomista. Usein puiden rungot ovat suomalaisiin puihin verrattuina mutkaisia ja muutenkin hankalia.

– Kun kone kestää kovapuulajeilla, se kestää varmasti myös suomalaisen pehmeän puun kanssa, Anssi Westerlund ­jatkaa.

“Join the winning team”

Koneiden jämeryys ja pitkäikäisyys tarkoittaa, että myös jälkimarkkinoilla on pitkä häntä. Varaosia pitää löytyä yli kaksikymmentä vuotta vanhoihin koneisiin, tietenkin mieluimmin nopeasti.

Maaselän Kone on rakentanut Hakki Pilkkeen ympärille voittajatiimiä. Sen muodostamisen yhtenä perusperiaatteena on pitkä kumppanuus. Monet ­varaosamyyjät, maahantuojat, loppu­asiakkaat ja tehtaan työntekijät ovatkin pysyneet mukana parikymmentä vuotta.

Voittajatiimistä on tullut jopa ­yrityksen mainoslause: join the ­winning team, liity voittavaan joukkueeseen. Westerlundin mukaan se tarkoittaa pitkien kumppanuuksien ohella sitä, ettei kukaan jää ketjussa yksin. Käytännössä puhutaan esimerkiksi ­käyttäjäkoulutuksiin panostamisesta.

Yhä järeämpiä koneita ja rohkeutta kansainvälistyä

Kontron ja Westerlundin mukaan ­vaaditaan rohkeutta, ennakointia ja monipuolista markkinointia, jotta suomalainen konevalmistaja pärjää.

Olemassaolevaan ei parane tyytyä. Pärjätäkseen pitää kansainvälistyä vahvasti ja rohkeasti.

– Emme halua olla marginaalitekijä siellä, minne aloitamme viennin. Tähtäämme aina paikallisen markkinan ykköseksi tai ainakin top kolmoseen, Westerlund kertoo.

Ennakointi puolestaan näkyy tuote­kehityksessä. Klapituotannossakin on trendinsä, joihin pitää pystyä tarttumaan, mielellään ennen kilpailijoita. Klapit tehdään esimerkiksi koko ajan ammattimaisemmin ja yhä jämerämmästä puusta. Koneiden pitää pilkkoa isot rungot nopeasti ja ergonomisesti.

Nopeuteen vaikuttaa paitsi varsinainen työnopeus, myös koneen häiriö­alttius. Häiriötilanteiden vähentämiseksi onkin tehty Maaselän koneella paljon töitä.

Yksi klapikoneiden perinteisistä ongelmista on ollut, että varsinkin rungon viimeinen pölkky tuppaa putoamaan halkaisuterän eteen väärin päin. Ongelma korostuu, mikäli tehtävä klapi on lyhyttä suhteessa puun rungon halkaisijaan. Uusimmissa Hakki Pilke -koneissa on ohjaus­levyt, joiden ansiosta lyhytkin pölkky putoaa hallitusti.

Muista tuotekehityksen tuoreista oivalluksista Westerlund ja Kontro mainitsevat automaattisen ­ketjunkiristimen ja niin ikään automaattisesti ­säätyvän katkaisulaipan laskunopeuden. Ketjun­kiristys­automatiikan ansiosta ketjunvaihtoon ei tarvitse lainkaan työkaluja.

Lue artikkeli kokonaan Lantmännen Agro sivuilta: https://www.lantmannenagro.fi/maatilalla/artikkelit/2019/klapikoneita-lahes-40-maahan/